sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Askel. Hyppy. Ojennus.

Mikä tunne se onkaan, kun on niin vimmatun kiva olla, jalka menee kohti korvaa, kädet huitoo jotain ja lattia päästää aina välillä jalkapohjista irti?

En edes muistanut, kuinka urheilu on aina ollut se, joka saa aivot toimimaan ja tuo korvien väliinkin huomattavasti valoisammat näkymät.

Tänään vatsalihasten krampatessa ajattelin, että helkkari, nyt en enää pidä vuoden taukoa hikitreenistä. Lähinnä siksi, että on niin kummaa kun yksinkertaisesti mikään ei sen jälkeen saa otsasuonta räjähdysvaaraan. Paitsi ehkä ne linkkuveitset.